Bratislava 6-7.9.2003
Perinteistä IDC sieger matkaa oli pitkään suunniteltu, tai itse asiassa suunnittelua ei paljon kaivattu, sillä viime vuoden kaltainen Balttian läpiajo ei ketään kiehtonut. Suunnitteluun kuuluu vain lauttayhtiön valinta. Itämeren ylittää syyskuun alussa vielä kolmen yhtiön laivat. Finnjet tuntui sopivimmalta nopeus/hintasuhteensa perusteella. Paluuseen se ei soveltunut, sillä syyskuun puolessa välissä laiva siirtyy telakalle. Tiistaiaamupäivän lähtö menetteli varsin hyvin.
Rostockiin pääsimme puolelta päivin keskiviikkona ja matkaa ehdittiin tehdä melkoisesti alaspäin. Moottoritie alkaa satamasta, eikä aikaa tuhlaannu yhtään turhaan kaupunkiajoon. Saksalaisilla teillä opasteet ovat aina hermolepoa kartturille. Logiikka on hyvä. Seuraava liittymä on merkitty edellisen kohdalla ja lähin kaupunki myös mikäli sattuu sen muistamaan tai huomaamaan. Aina ei kannata etsiä suurimpien kaupunkien kylttejä. Tosin Pohjois- Saksassa eksymisen riski on aika pieni. Tärkeimpiä kaupunkeja on vain muutamia. Saksan moottoriteiden pulma on pysyvä ruuhkan riski. Ruuhkia löytyy melkein missä vaan, aivan odottamattomaan aikaan ja ne kehittyvät silmänräpäyksessä. Peräänajoriski on aina olemassa, ainakin jos siitä varoitetaan. Hyvän kartan avulla ruuhkan oikaisu saattaa onnistua, tai sitten ei. Useimmiten valitettavasti ei, kuten taas saimme kokea. Sama ruuhka seisoi kylän läpiajossa.
Ensimmäisen päivän päätepisteemme oli ex tempore valittu pikkukaupunki Weiden., jonne kurvasimme moottoritieltä. Kolmas hotelli tärppäsi. Ensimmäinen sijaitsi makuumme liian keskellä kivikylää, toinen osoittautui turhan laadukkaaksi (lue huoneella oli hintaa). Kolmas hotell Post oli ulospäin pienen ja hieman nuhruisen näköinen ja takapihalla oli toinen huoneistosiipi. Urheasti päätimme tiedustella hintaa ja katsastaa huoneen.Huone kannataa aina tarkistaa ennen lopullista yöpymispäätöstä! Mielihyväksemme huone oli tilava, eritäin siisti ja jopa parvekkeellinen Se kyllä jaettiin useamman huoneiston kesken, mutta olihan dobermanni vartiossa. Kaupungilta löytyi aikuisille ihmisille sopiva kiinalainen ravintola - onneksi, hätätilanteessa olisi ollut tyytyminen paikallisen nuorison suosimaan pikaruokalaan. Aamun valjettua siirryimme hotellin aivan hyvätasoiselle aamupalalle ja sitten matkaan. Hämmästyksekseni havaitsin, että olimme juuri ajamassa Saksan porsliinitietä pitkin. Uusi löytö ja tarkastuksen arvoinen alue!
Olimme aluksi suunnitelleet oikaisevamme Bratislavaan Tsekin läpi, mutta moottoritieajo viehätti kai enemmän ja Itävaltaakin voisi katsastaa, sillä menomatka oli löysällä aikataululla. Siispä tie vei eteenpäin aina Linziin, jonne kurvasimme ja etsimme keskustan parkkihallin hetken kaupungin karttaa väärinpäin tutkailtuamme. Willy sai varjopaikan hallissa ja muut turistit suunnistivat kaupungille. Linzin vanhakaupunki on hämmästyttävän pieni. Kauan ei kestä samoilla se läpi. Kävelykatu, joka varrella ovat merkittävimmät liikkeet, kuljettiin nopeasti päästä päähän. Ruokapaikan etsiminen ja valinta tuottaa useimmiten eniten pulmia. Onko tämä riittävän hyvä, onko tämän tyylinen ruoka tänään sopivaa, tämä on liian halpaa, tämä taas liian kallista? Muutaman kilometrin pähkäilyn jälkeen saimme aterian eteemme texmex osastolta.
Wien ohitettiin pysähtymättä ja majapaikka löytyi moottoritie hotellista läheltä Unkarin rajaa. Saman katon alta sai sängyn ruuan ja juomat. Mitä matkailija enempää kaipaakaan! Negatiivisena puolena pysäköinnistä jäi mieleen ilmeisesti romanialaisnaapureiden aiheuttama vaurio upouudessa autossa. Aivan Unkarin rajan läheisyydessä, paikassa, josta erkanee tie Slovakiaan ja Bratislavaan, sijaitsee nykyisin niin suosittu Factory outlet, merkkituotteitten ostosmaailma. Tämä kauniisti rakennettu pikkukylä, jonka keskusaukio muodostui pikkuputiikeista ja muuta toimintaa ei ollutkaan, oli luonnollisesti katsastettava. Olen itse porhaltanut paikan ohi useasti, mutta nyt pääsin tutustumaan kylään ensi kerran. Onko täältä ostamisessa mitään mieltä? En tiedä, mutta shoppailijoita riitti, vaikka sesonki alkaa olla jo ohi. Suurin piirtein kaikilla merkkivalmistajilla oli putiikki aukion laidalla ja lisäalennuksia löytyi kaikkialta.
Ja sitten lähestyttiin matkan päämäärää Bratislavaa. Jo kaukaa kaupungin tärkein nähtävyys siinsi yli tasaisen peltomaiseman - Bratislavan linna. Se olisi ollut paikka, johon olisi pitänyt tutustua! Eipä vain keritty. Oma Bratislavamme sijaitsee nyt mielissämme kaupungin koillisosassa leirintäalueella ja kaupungin läntisellä sisääntuloalueella Incheba messualueella ja näitä kahta paikkaa yhdistävällä moottoriliikennetiellä. Matkalle sijoittuu yksi uusi ostoskeskus, jossa nautimme mukiinmenevän aamiaisen, kahvit yhdestä kahvilasta ja sämpylät pikaisesti säpyläbaarista heti aukeamisen jälkeen. Leirintäalue, josta majapaikkamme, pieni bungalow oli varattu oli suhteellisen vaatimaton, mutta suuri. Yhtäkkisen kiitävän hetken aikana tajusin, että vuosikymmen sitten olimme eräällä matkallamme yöpyneet tällä samaisella, silloin täpötäydellä campingalueella asuntovaunumme kanssa.
Leirintäalueen ehdottomasti positiivisin seikka oli aivan bungalowimme vieressä, plutakon rannalla sijaitseva ensiluokkainen ravintola. Ei toki mikään Michelin tähden paikka, vaan aivan kunnollinen reilun kokoisia annoksia tarjoava ruokapiste, jossa kaiken kukkuraksi oli huippuravintolalle kelpaava pihviliha ja halvat ruoka-annokset. Voiko ihminen väsyneenä ja nälkäisenä paremmasta haaveilla! Leirintäalueelle olivat majoittuneet myös Serbialaisystävämme sekä muutakin kansallisuutta, kaikilla yhteisenä päämääränä Incheban lauantain ja sunnuntain IDC näyttely. Juttua riittää koiraihmisten keskuudessa, kuulumisia pitää vaihtaa. Onneksi alue hiljeni perjantai-iltana aika hyvin. Lauantaina pääsi virkeänä tutustumaan näyttelyalueeseen ja luetteloihin.
Inchebaa ei pysty ohittamaan huomaamatta. Hotelli Incheba seisoo maamerkkinä sisääntulotien varressa ja itse koiranäyttely oli näyttelyhallien takana. Jokaisella IDC maalla on omat mahdollisuutensa ja painotuksensa rakentaa mieleisensä näyttely. Mielipiteitä millä tavalla rakentelu tulee tehdä löytyy sitten arvostelijoilta eli näyttelyn kuluttajilta. Kysymyksessä oli ulkonäyttely, joka oli sään puolesta onnistunut. Kehiä oli runsaasti, kuten tavallista. Juoksentelua kehien välillä ei voinut välttää, joten kaikki maastoesteet olivat epämiellyttäviä ja hidasteita. Parkkipaikkoja löytyi pääasiallisesti avoimen taivaan alta. Tämä taas tarkoitti, että koiran jättäminen autoon oli vaikeaa. Sunnuntaina onnistuimme saamaan auton katoksen alle, eikä autoa tarvinnut siirtää kuin yhden kerran väärän pysäköinnin johdosta. Kuulutuksia saatiin kohtuullisen hyvin useammalla kielellä, tämä vertailuna muutamiin aikaisempiin IDC tilaisuuksiin. Tuomarit ovat vuodesta toiseen lähes samat. Siitä huolimatta näyttely houkuttelee sankan joukon osallistujia. Mitä tästä voisi oppia?
Aivan jokaisen IDC näyttelyn katastrofipaikka on koirien kuvaaminen. Näyttelykehissä kuvaaminen on vaikeaa tai käytännössä mahdotonta, vaikka kehät etenevätkin hitaanlaisesti. Kuuden kehän välillä sukkulointi, hetkenkin keskustelut matkan varrella ja näyttelyluetteloon tutustuminen vaikeuttavat kuvien ottoa. Jos olet aikonut kuvata voittajat loppukehissä voit tänä päivänä unohtaa lähes totaalisesti kyseisen toiminnan. Yksikään näyttelytoimikunta ei ole panostanut kuvaamiseen positiivisesti. Vain estäminen ja haitan teko tuntuu olevan nykyinen päätavoite. Onneksi tänä päivänä kehienlaidalla on kymmeniä kameroita ja kuvaajat ovat levittäneet kuviaan internetin välityksellä kiitetävästi. Suuren plussan järjestäjille haluan antaa poliisikoiranäytöksestä, jonka oli järjestetty sunnuntaiksi, kehien loppumisen ja hallissa tapahtuvan loppukehien arvostelujen väliin. Aikatauluista ei huomannut, että näytöksessä olisi mitään tavanomaisesta poikkevaa. Kun iso helikopteri jyrisi taivaalla ja helikoptereita tuli ja meni kantaen mukanaan koirakkoja tapahtumakentälle, voin vain pahoitella, että tilaisuutta ei tuotu esiin ennakkoon paremmin. Suurin osa osallistujista jäi ohjelmanumerosta täysin paitsi. Vaikka rotu ei ollut dobermanni, jota yleisölle esitettiin, kysymyksessä oli kuitenkin palveluskoira, joka heilui omistajineen jylisevän helikopterin alla tai sen sisällä valmiina maahan tultaessa suorittamaan työtehtäväänsä. Kuinka paljon mahtoi maksaa nostaa edes harjoituslennolle kyseiset kopterit? Loistava yhteistyön osoitus Slovakian dobermannyhdistykseltä! Kahden päivän työrupeama IDC:ssä on rankka, varmasti tuomareille, järjestäjille, mutta myös niille katsojille, jotka ovat aktiivisesti kiinnostuneita koirista, ja koirien omistajille ja esittäjille.
Henkinen ja fyysinen väsymys heijastuu usein loppusuoran kiihtyvän tunnelman aikana. Tänä päivänä on enemmän sääntö, kuin poikkeus, että yleisö ottaa aktiivisesti osaa arvosteluun vihellysten, taputusten ja huutojen merkeissä. On suorastaan ihanaa päästä pois, niin paljon kuin ennen koitosta paikalle halaakaan! Lauantai-illan kaltainen nuorison musisointi ja hulinointikaan ei olisi estänyt unenen vaipumista leirialueella sunnuntai-iltana.
Maanantaina alkoi ajomatkamme takaisin kotisuomeen. Ponnistelumme kunnollisen kahvikupillisen hankkimiseksi alkoivat hiljalleen kantaa hedelmää. Ikävien espressoyllätysten jälkeen opimme hissun kissun kansalliset tavat. Drei Häferl kaffe puri niin Itävallassa kuin Etelä Saksassa. Ylemmäs siirryttäessä kahvikulttuurikin normalisoitui vähitellen niin, että Rostockissa drei Tassen tuotti saman tuloksen. Yövyimme komeassa vanhassa natsisaksan aikaisessa? tai vielä aikaisemmin rakennetussa entisöidyssä kivitalossa autobahnan varrella A4 ja A9 liittymässä. Vähän aikaa kesti ennenkuin tajusimme ajaa toiselle puolen tietä, jossa hotelli sijaitsi. Koiran sai mukisematta huoneeseen, mikä ei tietysti aina ole itsestään selvyys.
Lounaan/illallisen söimme ennen laivaan ajoa tiistaina Rostockissa. Liittymässä Rostock süd sijaitsee halpa itä Saksa vaikuteinen supermarket Heros ja Rostock ost ulosajo tuo modernimmalle kauppa-alueelle Hansa keskukseen. Supermarketin keskikäytävällä ihailimme iljettävää matelija - hämähäkkikokoelmaa, joka mainosten mukaan koostui useitten elokuvien ja TV tähtien näyttelijäkunnasta. Itsensä sai ikuistaakin näiden starojen kera. Ihan nousee iho vieläkin kananlihalle…! Super fast myi lopulta kotoistakin kahvia kalliilla hinnalla ja seuraavan päivän ilta kului venäläisten ja suomalaisten rekkojen ohittelussa Hanko-Helsingin tiellä. Reissu taisi kuitenkin olla jälleen tuloksellinen ja kannattava alkuepäilyistämme huolimatta!
Mukana Volvo, Antti, Marja, Wili ja Mervi
