Muutama sana koiran ruokinnasta


Mahalaukun kiertymä


Mahalaukun kiertymä on ongelma, joka vaikka olisi tuttu sairaus, yllättää aina - kokeneetkin.
Mahalaukku, joka koiralla sijaitsee lähes kokonaan kylkikaaren sisäpuolella, on sangen venyvä elin. Venymisen määrän näkee helposti pikkupennulla, joka syötyään tukevan aterian muistuttaa joskus pikku punkkia. Täysikasvuinen koira harvoin ahmii vatsaansa täyteen samalla tavalla, mutta laajenemiskyky säilyy edelleen.
Mahalaukun laajentuman, ja sitä seuraavan kiertymän syitä ei täysin tunneta. Tiedetään, että eräillä roduilla laajentuma/kiertymä kompleksia esiintyy poikkeuksellisen runsaasti. Eri roduilla on ilmeisesti erilainen taipumus sairastua. Ongelmaa esiintyy usein syvärintakehäisillä ja kookkailla roduilla kuten tanskan dogeilla, bernhardilaisilla, suursnautsereilla, vinttikoirilla, saksanpaimenkoirilla ja dobermanneilla. Mahalaukun laajentuma voi kuitenkin joskus kehittyä myös pienille koiraroduille. Erilaisia teorioita laajentuman synnystä on olemassa, mutta lopullista tietoa ei ole. Kokemuksien mukaan epäsuotuisalla ruokinnalla ja liiallisella liikunnalla voidaan ehkä jouduttaa sairauden puhkeamista.

Oireet

Aivan ensimmäisenä oireena nähdään levottomuutta. Koira saattaa läähättää ja vaeltaa rauhattomasti paikasta toiseen. Jotkut yksilöt hakeutuvat omistajiensa turvaan, jotkut taas eroon hänestä. Joskus nähdään, että koira vain seisoo jäykästi kuin ‘sahapukki’, on haluton liikkumaan ja joskus venyttelee itseään. Eräät yksilöt kuolaavat, ilmeisesti alkavan pahoinvoinnin vuoksi. Näiden oireiden perusteella täytyisi jo valpastua ja seurata tilanteen kehittymistä. Seuraava tunnusmerkki laajentumassa on halu juoda, todennäköisesti kivun vuoksi. Juomisen jälkeen koira yrittää oksentaa ja alkuun voi onnistuakin oksentamaan sekä mahalaukun sisältöä että muodostunutta kaasua. Mahalaukun täyttyminen kaasulla, nesteellä ja ruualla aiheuttaa silminnähtävän hitaasti tai nopeasti kehittyvän turpoamisen. Kaasun ja nesteiden hiljalleen täyttämä mahalaukku laajenee työntyen kylkikaaren takaa näkyviin. Laajeneminen aiheuttaa voimistuvaa kipua, joten levottomuus ja valittaminen pahenevat. Kivulias koira pyrkii juomaan edelleen.
Mikäli koiran oksennuksessa ei ole mahalaukun sisältöä, ainoastaan ruokatorveen jäänyttä vettä ja sylkeä on tapahtumassa mahalaukun kiertymä. Kiertymätapauksessa mahalaukun sisältöä ei nähdä oksennuksessa, joka muodostuu pääasiassa juodusta vedestä ja kuohasta. Mahalaukusta ei itse asiassa pääse tulemaankaan mitään, sehän on kuin kahden eri suuntiin johtavan putken ( ruokatorvi ja ohutsuoli) välissä oleva kierähtänyt, kaasuuntunut ja turvonnut pussi.

Sairauden saattaa edetä hitaasti, kehittyminen kestää koko päivän, tai nopeasti jopa tunnissa. On syytä aina reagoida oireisiin ja epäillä nopeaa kulkua, koska hoitoon tulee hakeutua välittömästi. Hitaasti tai nopeasti kehittyvä vatsalaukun laajeneminen vaatii aina välitöntä eläinlääkärin apua.

Hoito

Jos kiertymä ei ole täydellinen tai kyseessä on vain laajentuma oksennuksessa näkyy myös mahalaukun sisältöä ( mikä onkin hyvä esitieto arvioitaessa tilanteen vakavuutta). Joskus laajentuma asettuu itsestään tai lääkehoidolla, kun mahalaukun kaasut pääsevät purkaantumaan oksentamisen ja röyhtäämisen mukana, tai mahaportti avautuu sallien kaasujen ja ruokamassan etenemisen ohutsuoleen. Mikäli näin ei tapahdu tilanne etenee helposti kiertymään.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Tilanne on aina erittäin vaarallinen. Kaikki hoitoviivyttely huonontaa ennustetta, joka ei muutoinkaan ole kovin hyvä. Jos vähänkään epäilee laajentumaa tai kiertymää kannattaa alkaa varmistaa hoitoon pääsy. Erityisesti öisin ja viikonloppuisin on yleensä vaikeaa tavoittaa kiertymän hoitoon pystyvää eläinlääkäriä ja avoinna olevaa eläinlääkäriasemaa Leikkaushoito on usein ainoa mahdollisuus pelastaa koira. Sen suorittaminen vaatii hyviä valmiuksia vastaanotolta, sen henkilökunnalta ja leikkauksi tekevältä eläinlääkäriltä. Suomi ei ole tässä suhteessa tasa-arvoisessa asemassa. Etelässä ja taajaan asutuilla seuduilla hoitoa saa helpommin, kuin pohjoisessa, jossa tuntien ajomatkat johtavat usein ikävään lopputulokseen.
Kotihoitoa on vaikea antaa. Mikäli taloudesta löytyy jotain antibioottia kannattaa sitä annostelemalla koettaa pysäyttää mahdollinen bakteerien aiheuttama kaasunmuodostus. Veden yletön tarjoaminen tai juottaminen on ehdottomasti haitallista. Se laajentaa mekaanisesti mahalaukkua lisäten kipuja ja kiertymän mahdollisuutta. Pahoinvoivan koiran oksennuttaminen on turhaa ja on jopa haitallista, samoin liikunnan vaatiminen koiralta esim. viemällä se lenkille. Äärimmäisessä hädässä kaasuja voi yrittää laskea pois vasemmalta puolen kylkikaaren takaa ehkä lähimmän eläinlääkärin hätäavulla, ja jatkaa sitten eteenpäin etäänpänä olevaan hoitopaikkaan, jossa tarpeelliset jatkotoimenpiteet voidaan tehdä.

Ennaltaehkäisy

Mikäli koiralla on taipumusta turpoamiseen ja kaasunmuodostukseen kannattaa aina tarkistaa ruokavalio. Usein ruoka, jota koiralle syötetään, ei ole tälle nimenomaiselle yksilölle sopivaa ja aiheuttaa ylimääräistä kaasunmuodostusta. Mikäli koiralla on jo ollut laajentuma tai kiertymä on usein ensiarvoisen tärkeää pitää koira dieetillä koko elämän. Mahalaukun laajeneminen ja kiertyminen uusii erittäin helposti. Dieetillä tarkoitetaan hyvin sulavan ja hyvälaatuisen ruuan käyttöä. Kuivamuonat eivät välttämättä ole sopivia turpoamistaipumuksen omaavalle koiralle. Kotiruoka lienee suositeltavinta ravintoa mikäli sen valmistaminen käytännön syistä onnistuu.

 

© Mervi Ihantola
ALL RIGHTS RESERVED