Dobermannilla esiintyy runsaasti vikoja ja sairauksia, joista osa on varmuudella todettu perinnölliseksi ja osaa epäillään sellaisiksi. On mahdollista, että tulevaisuudessa paljastuu vielä lisää tähän mennessä tunnistamattomia sairauksia. Dobermanni on rotuna varsin hyvin tutkittu perinnöllisten sairauksien ja vikojen suhteen. Amerikassa rotu on ollut jo pitkään erittäin suosittu ja siten potilasmateriaalia on tutkijoille riittänyt, samoin tutkimusrahoitusta. Suurin osa sairaustiedoistamme pohjautuu "jenkkimateriaaliin". Löydökset ovat kuitenkin hämmästyttävän hyvinnähtävillä myös Euroopassa. Ehkä siksi, että harvalukuiset viennit jo vuosikymmeniä sitten kantoivat perimässään viat uuteen kotimaahansa. Sairaudet levisivät populaatioissa niin vanhalla kuin uudella mantereella.
Dobermannin sairauksia löytyy erityyppisiä. Rodulla on muutama erittäin vakava kuolemaan johtava ja hoitamaton sairaus, muutama hieman vähemmän vakava ja runsaasti vähäisillä oireilla esiintyviä hoidettavia sairauksia. Sydänvika - kardiomyopatia on ehdottomasti vakavin ja epämiellyttävän usein esiin tuleva sairaus. Sitä ei pystytä parantamaan, ei ennaltaehkäisevästi löytämään riittävän ajoissa, eikä jalostuksellisesti tiedetä miten sairaus periytyy. Näyttää siltä, että kardiomyopatiaa esiintyy rodussa laajasti kaikissa "linjoissa".
Dobermannin hepatiitti on toinen yhtä vakava, mutta ilmeisesti hieman harvinaisempi sairaus. Se on, maksavika, josta käytetään myös nimitystä CAH (chronic active hepatitis). Sairautta pystytään ennakoimaan verinäytetutkimuksin, jolloin helposti löydetään usein jo vuosia ennen oireiden esiintuloa piilevästi sairaat koirat. Verinäytetutkimukset ovat helppo ja halpa tapa tutkia koira ja tutkimuksia tulisi tehdä muutaman vuoden välein seitsemän tai kahdeksan vuoden ikään asti. Edellä mainitut kaksi sairautta ovat ylivoimaisesti hankalimpia rodun ongelmia. Valitettavasti sairaita yksilöitä on voitu käyttää jalostukseen useitakin kertoja ennen kuin sairaus havaitaan. Koiran kannalta on valitettavaa, että eläinlääketiede ei pysty auttamaan potilasta muutoin kuin helpottamalla sairauksien mukanaan tuomia oireita, ei pysäyttämään sairauden etenemistä.
Wobbler on saanut nimensä heiluvasta epävarmasta käynnistä, mikä on tyypillistä vakavammin sairastuneille yksilöille. Ongelman aiheuttaa kaularangan viimeisten nikamien alueelle syntyvä selkäydintä painava ahtauma. Vaivaa on eri asteista ja lievimmillään se on tuskin havaittava. Vika voi tulla esiin kun kaulaa kuormitetaan esimerkiksi puruliikkeiden (IPO ja SchH) aikana. Tässä harrastuslajissa vammautuminen tosin saattaa aiheuttaa ulkonaiseti samantyyppisiä Wobbler oireita. Wobbler saattaa olla rodussa varsin yleinen, sillä näyttää siltä, että varsin monella dobermannilla on poikkeuksellisen muotoisia kaulanikamia rtg kuvauksissa. Tätä epämuotoisuutta pidetään yhtenä Wobbler sairauden kriteerinä. Vaivan karsimiseksi ei ole pystytty luomaan sopivaa tutkimusmenetelmää, sillä selkäytimen puristusasteen pystyy toteamaan vain varjoainetutkimuksella. Tutkimusta ei millään muotoa voida pitää rutiinimenetelmänä sivuvaikutustensa ja hintansa vuoksi.
Suomessa on muutamia kertoja varmuudella löytynyt munuaisten dysplasiaa, vajaakehitystä, joka heikentää vähitellen munuaisten toimintaa. Vika on kuvattu Amerikkalaisessa kirjallisuudessa jo vuosia sitten. Ilmeisesti vaiva ei ole laajalle levinnyt, mutta vakava, sillä tuhoutuvaa tai vajaa kehittynyttä munuaiskudosta ei voi korvata uudella tai parantaa.
PHTVL/PHPV PHTVL on sikiökehitysaikainen silmäsairaus. Dobermannilla sen lievää muotoa 1 astetta esiintyy varsin runsaasti. Vakavammat asteet ovat puolestaan erittäin harvinaisia. Vakava-asteiset muodot saattavat johtaa näkökyvyn häiriöihin tai täydelliseen sokeuteen. Sairaus pystytään luotettavasti toteamaan jo luovutusikäisellä pennulla. Dobermannin kasvattajia/omistajia kehotetaankin tarkastuttamaan pentunsa jo luovutusikäisenä.
Dobermannilla on taipumusta mahalaukun täyttymiseen ja kiertymiseen, kuten monella muulla keskisuurella ja suurella rodulla. Vielä ei täysin tiedetä miten ja miksi täyttyminen ja kiertymä syntyy, mutta sairaus on erittäin vakava ja johtaa hoitamattomana kuolemaan. Hoitotulokset ovat kuitenkin nykypäivänä hyvät jos potilas tuodaan ajoissa eläinlääkärille.
HD eli lonkkavika on tunnetuin koiran perinnöllisistä sairauksista. Se on omalla rodullamme myös vaivattomin sairaus, joka ei käytännössä oikeastaan koskaan aiheuta havaittavia kliinisiä oireita. Toteamus ei anna kuitenkaan aihetta jättää tutkimuksia suorittamatta, sillä vakavamman vian varhainen löytäminen mahdollistaa oikean kuntoutuksen ja niveltoiminnan ylläpitämisen. Jalostusyksilöt on kuvattava voimassaolevan PEVISA ohjelman mukaisesti.
USA:ssa ollaan tänä päivänä hyvin huolissaan verenvuotosairaudesta nimeltä v. Willebrand'n sairaus. Dobermannilla se aiheuttaa lieväasteisesta kohtalaisen vakavaan hyytymishäiriöön. Oireet tulevat tavallisesti esille leikkausten yhteydessä ja ovat onneksi harvoin kohtalokkaita. Muutamakin kuolemantapaus on kuitenkin epämiellyttävää. Sairauden toteamiseen on kehitetty DNA testi joka luotettavasti erottaa terveet sairaat ja vian kantajat.
Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi on sairaus, jota USA:ssa on löydetty muiden rotujen lisäksi myös dobermannilta. On ilmeistä, että osa vajaatoimintapotilaista sairastaa perinnöllistä sairautta. Osalla vika ei periydy. Ulkoiset sairauden oireet ovat samanlaiset ja potilasryhmiä ei pystytä erottamaan toisistaan. Ongelma on helposti tutkittavissa verinäytteestä ja hoidettavissa kilpirauhashormonin korvauksella.
Kasvuikäisillä dobermanneilla esiintyy taipumusta panosteiittiin eli luukalvotulehdukseen. Pitkät raajojen luiden pinnat kipeytyvät toistaiseksi tuntemattomasta syystä nopeimman kasvun aikana. Sairauteen ei ole hoitoa, mutta vaiva helpottaa ja katoaa kun kasvuikä on sivuutettu.
Ihosairausryhmä nimeltä follikulaari dysplasia on enenevässä määrin tullut esiin viimeisen kymmenen vuoden kuluessa. Aiemmin tiedettiin, että sinisen dobermannin väriin liittyi karvapeitteen heikkoutta. Samantyyppinen vika on löydetty myös mustien ja ruskeitten koirien karvapeitteen huononemisen taustalta. Sairausryhmä on vielä tarkemmin määrittelemätön ja tulee varmasti tulevaisuudessa tarkentumaan. Hoitoa ongelmaan ei ole. Osa koirista menettää karvapeitteensä osittain, osa näyttää syklisesti saavan paremman turkin ajoittain takaisin, menettääkseen sen taas vähäksi aikaa.
Toinen yleinen ongelma dobermannin ihossa on furunkuloosi. Acne näppylöitä löytyy lähes kaikilta dobermanneilta ajoittain leuan alta, eikä vaivalle kannata tehdä useimmiten muuta kuin pitää leuan alus puhtaana ja kuivana. Varpaiden välissä furunkkelit aiheuttavat ikävämpää vaivaa. Koira nuolee näppyjään, jotka siten tulehtuvat entistä pahemmin. Joskus antibioottihoito on välttämättömyys.
Suomessa löytyy paljon dobermanneja, joiden pää tärisee. Koira on muutoin tajuissaan ja pystyy liikkumaan ja toimimaan normaalisti. Pää tärisee kontrolloimattomasti muutaman minuutin ja oire loppuu itsestään. Ongelmaan ei ole löytynyt selitystä eikä hoitoa onneksi tarvita. Vika ei etene eikä vammauta koiraa.
Tässä taitaa todella olla paljon ja kuitenkin liian vähän asiaa opasteeksi uudelle ja miksei vanhemmallekin dobermannin omistajalle. Kaiken tämän "rasitteen" kanssa rotumme on elänyt ja vuosisadan, ja voinut hyvin, kukoistanut. Ei näiden ongelmien tiedostaminen asiaa muuksi muuta. Vaikka sanotaan, että "tieto lisää tuskaa" ei tietämättömyyskään pelasta tuskalta. Jokaisella rodulla, sekoituksillakin on mahdollisuus sairastua. Yllä oleva ei ole tarkoitettu siten pelotteeksi, ainoastaan opasteeksi. Itse olen aina valmis neuvomaan, auttamaan omistajaa ja hoitamaan dobermannia.
©
Mervi Ihantola
ALL RIGHTS RESERVED